maanantai 27. tammikuuta 2014

Ovia ja maailmanparas sauna!

Ikkunoista oli napsittu intello kankaat veks. Ja kummasti valoa tunkeutu likaistenkin ikkunoiden läpi. Ja jännää oli nähdä kunnolla maisemat ikkunoista! Mutta voi kamala sentään miten likaset ne oikeesti onkaan!! Toivotaan että silloin kun meinaan pestä ikkunat myös ulkopuolelta, olisi juuri sopiva sää. No, laitetaan tilaukseen, alle nollakelin säitä viikolle 7!!


Kuvat otettu 27.1.2014
Väliovetkin oli osaa koloihin saatu paikoilleen. Ja näytti oikeen superhyvälle. Oon tehny kyllä oikeen nappivalintoja!! Tässä tullee ihan kamalapolte päästä kotiin!!
Saunassa viihdyttiin kaikkein kauiten! Voi elämä sentään!! Kyllä siellä silimälepää pitkin seiniä...
Aivan loistavan pehmonen valaistus tulee ledeistä. Ja lauteiden alla oleva valaisin valaisee myös kivasti rakosista. Rahi on ihan huippujuttu...Mun kamera on melekeen aatamin aikanen ja ei saa ikuistettua hämyvalaistusta. Mutta kuvitelkaa...

perjantai 24. tammikuuta 2014

Laminaatit lattiaksi

Niin, sitäpä juuri...

Laminaatin alle laitettiin Tuplex askeläänieriste. Näyttää sellaiselta että, kahdenmuovin välissä on styroksipalloja. No olipa taas aika tökerösti kirjotettu.

Kuvat otettu 24.1.2014
Meillä on nyt lattia! Sukkasilleen pittää kävellä! No, on siellä paperit päällä niin en päässy kunnolla katselemaan. Ainoastaa kammareissa ei ollu paperia suojana.

Ovien kohdilla on aina rakonen kuin myös seinien laidoilla. Sen takia että lattia elää vuodenaikojen mukaan. Niin ei sitten kupruile. Tässä kuvassa näkee millasta se Tuplexi on. Kuva ei näytä kyllä ollenkaan lattian oikealta väriltä!



keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Valaisimet esittelyssä...

Nämä valaisimet on joko tilattu, tai ostettu suoraan kaupasta tms... Kova etsintä on ollut, ja olemme mieluummin ilman tiettyä valaisinta jos ei sopivaa löydy. Tähän mennessä käytävään ja kolmeen kammariin tarvis valot. No, pojat varmaan haluu jotkut salama-auto valaisimet, tai niin ne on puhunu.

No mutta, tässä meidän valintoja...

Tämä on viimeisin nettilöytö, jonka tilasin tänään! Näitä tän tyylisiä kruunuja on paljon ja hirmu eri hintasia. Tämä oli ehdottomasti edullisin mitä löysin. Toki onhan tuollakin hintaa, mutta verrattuna johonkin vastaavaan niin puolet edullisempi. Olohuoneeseen myös etsittiin kaikkein kauiten jonkinlaista kruunua! Tämä löytyi täältä, Valoshop.fi.
Kuva lainattu Valoshop.fi sivulta. Bergamo kattokruunu 9 os. krominen, kristalli koristeet. 70 cm halkaisija.

Keittiön työpöydän ylle, ikkunan eteen tulee lasikupuvalaisin, tämän myös löysin netistä. Mutta olin reissun päällä marraskuussa Jyväskylässä niin kävin paikan päällä katsastamassa onko livenäkin ok:n näkönen ja olihan se. Matkaan lähti. Johto on kangaspäällysteinen ja ilman kattokuppia. Kattokupin tilasin erikseen tähän sopivan.
Kuva lainattu Sisustus Satiini kaupasta.

Kuva lainattu Domus Classic sivuilta. Kattokuppi kromi
Spaan kattovalaisin on blingblinggiä parhaimmillaan... Tämä on kosteantilan valaisin, joten ehdottomasti parhaimman näköinen meidän Spaahan!
Kuva lainattu Taloon.com sivuilta. Mark Sljöd Sweden, Plafondi Haga 300x200 mm, kromi.

Vessaan ja Spaahan tulee ikean pallovalaisimet ja myöhemmässä vaiheessa varmaan samaa sarjaa olevat kylppärihärpäkkeet...
Kuva lainattu Ikean sivuilta. Ikea Lillholmen valaisin.
Keittiön pöydän yläpuolelle tulee kaksi kupuvalaisinta. Tässä on jotain jännää ja samalla simppeliä muotoa. Nämä ostettiin suoraan kaupasta. Tällä valaisimella oli tosi hurjia hinta eroja kallein oli 279 € ja halvin 139 €. Kärkkäisellä oli siis halvin... keskihinta mitä oli 199 € pyynnillä. Mutta aina kannattaa katsella ja kierrellä...
Kennedy riippuvalaisin, nikkeli. Halkaisija 38 cm.

Antiikkimessujan löytöjä... Jo katossa pikkuveskissä. Ooks! Tämä valaisin poikkeaa väritykseltään. Täytyy veskiin hommata jotain messingin väristä tai sinnepäin, esim johonkin tauluun tms... joka yhdistää kokonaisuudeksi kivasti. Muutoinhan kaikki valaisimet ovat kirkkaita/kromisia.
Tässä kooste vielä kaikista, jotka siis hommattu jo... tai matkalla jossain.

Valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa!!

Meidän kansalle on tullut valoa ja kotiin myös! Maanantaina sähkömiehet teki yli ympäripyöreen päivän. Loput pistorasiat ja katkaisimet löysi paikkansa. Valaisimia tuli ulos, sisäkattoihin ja välitilaan sekä vitriiniin. Liesituuletin sai koneistonsa. Liesi, uuni ja saunan kiuas ovat paikallaan. Antenni asennettiin katolle ja mitähän vielä... Sähköt siis toimii...
Kuvat otettu 20. ja 21.1.2014, koko postauksessa.

Tämän vessan lampun olen ostanut parivuotta sitten Jyväskylän antiikkimessuilta. Oikeen hyppäsi mun silmille ja sanoi, että tämä on tulevaan kotiin veskin lamppu!! No, sitten se piti ostaa, vaikkei mistään kodista ollutkaan tietoa!! Eli tämä oli ihan eka ostos kotia varten. Valaisin on oikeasti vanha ja patinoitunut kristallivalaisin. Upeesti kimmeltää seinille valo... Livenä on hieno. Kyllä joo istuin vessassa asennuksen jälkeen varmasti vartin ainakin... ja katse kattoon, heeh!

Helon saunatonttu 6 pääsi asemiinsa. Heti valmis kiuas. Kovasti odotetaan ekoja löylyjä!! Ollaan aika kovia saunomaan. Sauna meillä lämpiää lähes joka ilta, varsinkin näin talvella.

Topi-kalusteen hyllynkannattimet oli aika karmeet, vaikka ne tilattiin siihen mukaan. En vaan voinut niitä hyväksyä olenkaan, joten pakko oli keksiä jotain muuta. No nämä löytyi ja oli toosi edulliset vielä reilu alle kolme euroo kipale oli nuo kiekurakannattimet. Kiekuroihin saan kaikkee kivaa härpäkettä roikkumaan ja hyllyille kaikki mahollinen krääsä!! P.S oikeesti en pidä krääsästä!! heeh!!

perjantai 17. tammikuuta 2014

Sisustustarvikkeet pikana sisälle!

Kiitolinjan kuorma-auto toi sisustustarvikkeet, viimeinen lasti tältä erää. Lavoja oli 4 kaikkiaan ja Jarkko huolestui kun näki muutaman rikkinäisen paketin. Soitteli sitten valvojalle ja pikana oli porukkaa tarkastamassa lastia. Tavarat tuli huolella kannettua ja tarkastettua. 3 vahingollista pakkausta löytyi, mutta tavarat nähtävästi säilyi ehjänä. Eli säikähdyksellä selvittiin... Suuri kiitos avusta pojille, ja täällä nukutaan yö hyvin. Kun päivällinen episodi selvitettiin heti.

Kuvat otettu 17.1.2014
Välitilaan ICEPROON kaverit kävi eilen asentamassa 4 mm polykarbonaattilevyt. Paikanpäällä mittasivat reikien kohdat ja porasivat. Asennus paikalleen, tarkistus että kaikki pölyhiukkaset, hiukset ja muurahainen saatiin pois. Oli muuten aika sähkönen levy keräileen sisäpuolelle juurinkin näitä... Mutta hyvin saimme puhtaaksi. Itse vahdin tarkkaan ja olin myös putsaamassa. Sitten kun oli sopivan puhdas, niin annoin luvan asentaa paikoilleen. Jos joku hiukkanen löytyy niin se on sitten mun syy, eikä muitten. Heh!!

Sitten vain isot pyöreet imukupit seinään ja pöytään keppien väliin pinteliin. Jotta levy pysyy tiukasti seinässä. Kirkas silikoni laitettiin levyn reunoille. Ja tällä se "liimautuu" seinään tiiviisti. Lopuksi saippuavedellä ylimääräset silikot pois. Viikonlopun saa siinä olla kuivumassa.

Kuvat otettu 16.1.2014

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tasan kk Esittelypäivään

Maalaa tuhersin vähän nurkkaa tapetin yläpuolelta. Johon on tulossa avohyllykkö. Olin niin treenatun näkönen kuvissa, että ei voi laittaa julkiseen esittelyyn...

 Kaappeihin tuli vetimet paikalleen.
Kuvat otettu 15.1.2014
Ja yllätykseksi oli ilmestyny pistorasioita ja katkasijoita kammareihin...


Sovimme talomyyjämme kanssa taloesittelystä la 15.2.2014, klo 12-15. Tein itse oman "mainoksen" heeh... DT-omat logot oli hurjan isoja kuvakollaaseihin ja en osannut niitä pienentää. Joten ite tuunattu... heeh... Kuva löytyy tuosta sivubannerista, poistan, kun esittely on pidetty.

Esittelypäivää edeltävänä viikonloppuna, täällä on paikalliset asunto- ja sisustusmessut. Siellä kerrotaan myös tästä esittelystä. Toivotaan, että mahdollisimman moni pääsee katselemaan ja tutkimaan meidän ratkaisujamme. Itse tykkäsin käydä muiden esittelyissä, silloin kun mietinnässä oli rakennuspuuhat. Mukava tutkia millaisia kaappeja ja muita pintamateriaaleja oli valittu.

Tämän esittelyn jälkeen tuomme vasta omat henkilökohtaiset tavarat ja vaatteet. Voi hurja kun jännittää... Enää vaan yksi kuukausi ja se menee niiin hurjaa vauhtia. Moni asia haraa tuolla perässä, no asutaan vähän aikaa ilman kalusteita jos niitä emme nyt pian ehdi valita/löytää...




tiistai 14. tammikuuta 2014

Altaan vaihto

Tänään sai kyytiä rosterinen allas, josta en siis digannu kovin. Mielellään onneks vaihtoivat. Kuulema näitä tällaisia altaita menee enempi kuin rostereita. Joten "muodissa" ollaan mukana. Heeeh...

Sain seurata altaan vaihdon alustaloppuun. Olin raksalla haaveilemassa, ja samalla kuului auton oven paukahdus. Ja kappas kalusteasentaja saapui. Samalla toi loput kalusteet ja nekin asensi paikoilleen. Jospa niistä on sitten huomenna kuvia.

Kuvat otettu 14.1.2014
Lvi-miehet olivat koko eilis illankin hommissa ihan iltamyöhään. Pikkuveskiin oli asennettu pönttö. Ilmastointi räppänät oli katoissa. Räppänät on peitetty muovilla, ettei sinne mene mitään ylimäärästä pölyä joka sen tukkis heti. Teknisentilan oven viereen sekä etukuistin viereen tuli ulkohanat. Saa sitten kukkasia kastella hiukka kesemmällä...

Ja valtava mööpeli oli saatu mahdutettua tekniseentilaan. Kuin myös BEAM- keskuspölyimuri. Ja imurin seinäimu jutskat. Ainoastaan jäi keittiönaltaan hana asennusvaiheeseen, mutta nyt senkin saa tehdä loppuun.