sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Maalia sinnetänne ja tuonne...

Perjantaina Jarkko-maalari sai kolmen päivän pakollisen maalausurakan päätökseen. Hidasta puuhaa oli maalata lähes raakaa lautaa. On ollut aika jäkissä koko mies tän viikonlopun! Kaikki tolpat ja terassit johon tulee jotain kiinni, esimerkiksi ne lumonin kiskot, vesirännit tai valaisimia. Ensikesälle jää sitten loput. Virtasen 4 öljynmaalilla oli hyvä vedellä. Kuiva lauta vain, kelistä niin väliä, kuhan on alle -10 astetta.
Kuvat otettu 15.11.2013
Sisällä oli tapahtunut ihan kummia. Eka kun menin sisälle muinanaisina, niin en huomannut mitään erikoista. Mutta sitten kun katsoin keittiöön päin, niin säikähdin! Oli maalailtu kahdella värillä. Siis hyvällä mielellä säikähdin ja samalla huomasin, että koko huusholli siitä mistä pitikin, oli maalattu värillä! Jee, ja se väri oli UPEE!! Kannatti muuttaa isoseinäkin "shaali" väriksi. Valkonen seinä ois olluki siinä aika kamala! Tämä on siis eka kerros vasta.
Makkariin tulee hempeen vaaleenpunanen seinä, ja jänskätti kun yhessä pöntössä oli sitä väriä. Aattelin vähän kummia... ja toivoin että seinällä näyttäs eriväriltä.
Oltiin viikonloppu piiitkästä aikaa sukuloimassa ja kotiin tulomatkalla piti käydä tarkistamassa, onko kaikki kunnossa. Matkanvarrella oli muutamia puita kaatunu ja monessa paikassa sähkökatkoja. Oli siis aika kova myrsky. Peurungassa käytiin uimassa, niin sielläkin oli muutaman minuutin pätkä aivan hiljasta kun sähköt meni. Ei suhissu vesi ja valot pimeni... mutta kohta meno taas jatkui!

Kuva otettu 17.11.2013
Ja oli kaikki kunnossa! Kuivuri puhalsi, ja imuri veti. Lämmintä oli ja kakkoskerros oli tullut maalia seiniin. Ja maalivehkeet oli häipyny... Kiitokset maalarille! Täytyy huomenna päiväsaikaan käydä kunnolla katselemassa seiniä. Makkarin pinkkiseinä näyttää paremmalle kuin hyvälle!! HUH!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti