perjantai 23. toukokuuta 2014

Valmistautumista pihan rakennukseen

Ollaan tässä jokunen aika odoteltu maatyömiestä. Jospa se tässä lähiaikoina pääsis tuomaan jonkinlaista soraa ja ruokamultaa. Alustavasti ollaan tikuteltu talon ympärys. Etupihan tikutuksen sisäpuolelle tulis soraa ja sitten hiekkaa. Jonka päälle tulee laatoitus kivijalkaan asti.
Kuvat otettu 22.5.2014

Rappusilta otettu kuva, ei näy kunnolla kuinka iso korkeus ero tässä oikeasti onkaan.

Takapihan terassi alueelle tulee myös soraa, jonka päälle tulee luonnonkiviä koristeeksi. Rappusten eteen tulee laatoitusta. Ruokamultaa tulee sitten tikutuksen tällepuolen ja ne tulee nurmikolle.

Kuvien ottoaika oli noin klo 19... ja aurinko paistaa talon etu/sivupuolelle kivasti. Joten meidän lasitettu terassi saa aurinkoa vain aamupäivällä. Mikä on siis aivan loistava juttu, se jo rakennusaikana tarkkaan mietittiin mikä huone minnekkäkin ilmansuuntaa on. Kesällä ois aika tuskanen olo jos aurinkopaistas suoraan makkariin koko päivän tai että paahteisimpaan aikaan kukaan ei vois olla terassilla.

Tähän talonpäätyyn ollaan ajateltu laittaa jotain puita, jotka tuottaa (ehkä) joskus jotain suuhun pantavaa. Mielestäni se on kaikkein aurinkoisin paikka ja ehkäpä suojaisin. Talon ja nuoren metsikön välissä sopiva alue.

Komee mehtä talon ympärillä, kivat jäkäliköt. Ja löytyy muuten mustikkaa ja puolukkaakin! J. tappoi kyykäärmeen viimepyhänä. Se oli jo toinen tällä tontilla, toki ekaan J. törmäsi tontin raivaus aikana. Kuollut käärme vietiin muurahaiskekoon.

Muurahaisista puheenollen, meillä täällä pitkin lattioita kulkee ainakin kahta eri rotuista muurahais joukkoa. Taviksia ja sellasia pikkuisia. En tajua mistä ne mahtaa tulla. Ulkoa ei mistään löydy hievahdustakaan murkuista. Ainoastaa kauempaa pesistä, kolme ollaan tuhottu. Mutta ei auta. Nyt hommasin murkkuansoja hunajan kera. Käyvät maiskuttelemassa hunajaa, sitten ne menee jonnekin pesäänsä jos sellanen ikinä jossain onkaan. Ja sitten sen pesän pittäis muka tuhoutua. No, katotaan mitä tapahtuu!

Autotallin katokseen tulee mursketta betoninappuloiden tasalle. Laitamme siihen päälle joko betonilaatan tai sitten laatoituksen. Harkinnassa kumpi parempi tai helpompi. 

Muutama viikko sitten J. hioi autotallin varaston lattian, laittoi vesieristeen halkeamaan ja praimeroi lattian. Seinät sai valkoisen maalin. Kuhan tässä joskus ehtii, niin hyllyjen tekoon, niin saa vähän täytellä ja siirtää kaikki tavarat autotallista pois. Varasto ja autotalli on ollu näin helteellä tosi viileitä! Jos on oikeen hiki, niin se on hyvä viileähuone!

Marjapuskatkin kävin keväällä katkomassa. Muutama puska oli delannu, voi ei. No pittää ne kohta käyvä nostamassa pois ja aattelin jos laittas vähän mansuja kasvaan. Ennen vanhaan (ihan kuin mä oisin nyt kamalan vanha) kotonakotona oli mansuja aikapaljonkin, ja kattelin ja vähän ehkä autoinkin äitiäni istutus hommissa. Joten muistissa on miten se homma tehdään mummutyyliin.

Saatiin muuten ensimmäinen kasvi ystäviltämme! Sille pitäis löytää joku kiva väliaikainen paikka, ettei se vaan nyt ehdi kuolla. Tästä pitäis kasvaa parimetriä korkea kukkapuska!! OOOoooo... Sitä odotellessa!





1 kommentti:

  1. Kiva tulee teidän pihasta, hyvät suunnitelmat :)
    Taloussuolalla kun kiertää piha-alueen/ tontin, pysyy kuulemma käärmeet poissa, polttavat nahkansa ja muistavat, eivät tule takaisn :)

    VastaaPoista